TERVEISIÄ HAARUKASTA!

”Hei pikkumies, täällä ollaan. Tulin yksin, koska A ei ole kotona. Muistatko, missä se on ?”, kysyin parivuotiaalta siskonpojaltani eräänä arki-iltana vuonna 2011. Asuimme vielä Helsingissä, ja olin poikennut työpäivän jälkeen siskoni luokse iltapalalle. Sveitsiläinen mieheni A oli muuttanut Suomeen edellisenä vuonna, ja pojalle oli kerrottu, kuinka A aina välillä lentää kotimaahansa perhettään tapaamaan. Poika mietti hetken ja vastasi sitten, omasta muistikyvystään selvästi riemastuneena: ”Haarukassa!”

Tämä neronleimaus nauratti silloin ja naurattaa yhä. Mutta on tässä välillä itkettykin, ei tuota nokkelaa vastausta, vaan monia muita sveitsiläis-suomalaisen arjen ja kahden kulttuurin suhteen kipukohtia. Sitten vuoden 2011 on tapahtunut paljon: olemme menneet naimisiin, saaneet lapsen ja muuttaneet Helsingistä Baselin seudulle Sveitsiin.

Muutosta on nyt aikaa reilu vuosi, ja vähintään yhtä kauan olen pyöritellyt mielessäni oman blogin perustamista. Tähän saakka olen jänistänyt hankkeesta aina loppumetreillä ja tyytynyt seuraamaan ulkosuomalaisten kohtalotovereideni kirjoituksia. Erityisellä mielenkiinnolla olen lukenut ainakin Salamatkustaja-, Chez Héléna -, ja Sannan kupla -blogeja. Näiden kirjoittajille nöyrät kiitokset inspiraatiosta ja nautinnollisista lukuhetkistä.

Nyt päätin vihdoin itsekin uskaltaa. Kirjoittaja minussa kaipaa töitä ja aivoni muitakin haasteita kuin Keski-Euroopan syksyyn sopivan hiekkalaatikkovarustuksen pähkäilyn ja optimaalisen nakkikastikkeen ainesosien pohdinnan. Sannan kuplan taannoinen kirjoitus bloggaamisen merkityksestä ajatusten jäsentäjänä kolahti: sen luettuani ajattelin, että enää en voi tästä perääntyä. Niin merkittävä itseilmaisun väline kirjoittaminen minullekin on. Silläkin uhalla, että tästä tulee vain yksi ulkosuomalainen blogi muiden joukossa, tästä se lähtee. Kääk. Tervetuloa mukaan, vanhat ja uudet tutut!